Iltapalalla:
"Äiti, iskä... Milloin täytän 10 vuotta?" onko siihen pitkä aika?" (poika laskee sormiaan: 5 sormea on jo...siihen vielä 5 lisää...)
(Äiti tuntee surun nousevan taas jostain, jossa se on ollut taas aika monta päivää piilossa)
"Miksi haluat täyttää kymmenen vuotta?"
(Äiti ajattelee mielessään, että voi kun voisi pysäyttää aikaa ja miettii mitähän poika toivoo silloin tekevän ja kuinka sairaus rajoittaa niitä haaveita ja taas surumieli alkaa valtaamaan ajatuksia).
Tilanne katkeaa siihen kun pikkuveikka pudottaa maitomukin lattialle ja äiti hermostuu, että taas saa siivota. Kaikki surumieli on poissa ja tilalla on taas kaksi tavallista lasta joiden jälkiä saa jatkuvasti siivota.... väsyttää ja turhauttaa rankan ja touhukkaan päivän jälkeen. Ajatukset suuntautuvat lattian pesemiseen ja iltapalan loppuun saattamiseen, iltatoimiin, iltasatujen lukemiseen, tulevaan nukkumaan laittoon ja unitaisteluun ja kaukana siintää toive omasta hetkestä sohvalla neuleiden parissa. HUPS vaan ja kaikki on unohdettu. Kiitos pikkuveikka. Siirsit ajatukset taas tavallisen lapsiperheen "ongelmiin".
Illalla ennen nukkumaanmenoa ajatus käy pikaisesti tuossa tilanteessa ja pojan kysymyksessä ja ystävienkin murheissa ja seuraavaksi rukous Jumalalle.... päivä pulkassa, uni saa tulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti